Vuoden 2003 Tilinpäätös

Jaa
perusprobleemi 27.01.2004
Ilman sen kummempia nöyristelyjä, tsori vaa toipilaat, pidettiin tos Olgan kans vähä syksyn ylityövapaita ja sehän otti sitte pari(kymmentä) rokulipäivää siihen päälle toi siitä selviytyminen. Parisuhdeopasta lupailtiin joulun alla, mutta siinä on kuulkaas sen werran witusti tota opastettavaa, että ilmestynee 10-osaisena kirjasarjana tossa syssymmällä.

Mutta sitte asiaan. Kuten jokaisen menestyvän yrityskonsernin, niin myös Suuellen-klinikan on tehtävä vuosittain tilinpäätös toiminnastaan. Sitä vaatii bisnesmoraali, yksi tutuhko pankinjohtaja sekä jokunen tuntematon ulosottomieskin. Tilinpäätökset ovat julkista omaisuutta, joten tässä tulee. Haluamme painottaa, että erityisesti tässä liiketoiminnassa ei voi koskaan ylimitoittaa toiminnan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, ns. avari-periaatetta.

Hallituksen toimintakertomus

Vuosi lyhyesti
Vuosi 2003 oli klinikalle uusiutumisen aikaa. Lisäksi (niin kuin tuossa ei olisi ollut tarpeeks hommaa) panostettiin konsernin rakenteen selkeyttämisen, sisäiseen kehittämiseen, toiminnan tehostamiseen sekä henkilökunnan hyvinvointiin. Vuonna 2003 kasvu - sekä henkinen että taloudellinen - oli maltillista. Samalla kannattavuus kuitenkin optimoitiin huippuunsa - että tehkääpä perässä saatana!

Viime vuonna klinikan toiminta myös kansainvälistyi. Perinteisten ulkomaantoimintojen (Länsi-Venäjä ja Floridan osavaltio) lisäksi verkostoon hankittiin raskaiksi käyneillä (tajunnan)laajennusreissuilla vahvistuksia muistaakseni ainakin seuraavista ystävällismielisistä valtioista: Latvia, Viro, Puola, Slovakia, Slovenia, Kroatia, Itävalta, Saksa, Italia, Iso-britannia, Kanada, Kreikka, Espanja, Imatra, Hämeenlinna, Tampere ja Lahti. Järvenpäässä EI käyty.

Klinikkamme tarkensi myös viestinnällistä linjaansa; koko Konsernin lupaukseksi kirkastui "Hoidot korvaavat muistot - jo vuodesta 2002". Pääviestin lisäksi eri markkinasegmentteihin on suunniteltu kohdennettuja viestejä, kuten tietoliikenne-toimialalle alabrändi "Suuellen Clinic - Makes You Click", erityisesti Ameriikkaan suunnattu "Suuellen Clinic - Just Do It" sekä tiedostavalle trend setter -segmentille oivaltava For Successful Living. (Kiitos lukuisille mainostoimistokumppaneillemme innovatiivisista ideoista ja strategisista määrittelyistä!)

Konsernirakenne
Emoyhtiönä toimii yksinkertaisesti Suuellen-klinikka. Muiden yhtiöiden nimiä, toimialoja ja kotipaikkoja muutetaan tarpeen mukaan. Yksi suurimmista konserniyhtiöistä tällä hetkellä on Suuellen Clinic Cayman Islands.

Avainluvut

Liikevaihto (MEUR) = Terapiabisneksessä tota on vähä vaikea arvioida, sanotaanko about 2-3 MEUR. Lääkkeissä tavara vaihtaa kyllä omistajaa tehokkaasti, että ei valittamista.
Liikevoitto (MEUR) = No eikö toi nyt ole jokaisen yksityisasia. Sanotaan nyt että kyllä saa makkaraa leivän päälle, ihan vaikka pariki viipaletta.
Omavaraisuusaste (%) = Taloutemme on täysin omavarainen. Useat hyödykkeet ovat sitä paitsi jalostettuja suoraan luonnon suomista antimista.
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) % = Kaikki mihin on sijoitettu tässä elämässä alkaa kyllä jossain vaiheessa tuottamaan ns. hedelmää, ei pidä vaan olla kärsimätön tai muuten ei saa mitään. Yllättävätkin vedot voivat olla kuin "laittaisi" "rahaa" "pankkiin".
Oman pääoman tuotto (ROE) % = Mitä muuta ihmisellä on tässä maailmassa kuin se oman pään pääoma? Kai se on jokaisen yksityisasia mitä tulosta se tuottaa ja mitä ei.
Osinko/tulos % = Elämänosingot jaetaan pääosin ihmisille jo syntyhetkellä. Jatkossa asemiaan voi vaan hiukan parannella ja sitä omaa osaansa jalostaa. Tulos ei ole tärkeintä, vaan matka päämäärään.
Voitto ennen satunnaiseriä = Mikään tässä maailmassa ei ole kuulkaas satunnaista, kaikella on tarkoituksensa. Joskus se vie voittoon, toisinaan taas ei.
Konsernitaseen loppusumma = Tämä kuuluu niihin asioihin, joita ei voi mitata rahassa.
Bruttoinvestoinnit = Kaikkemme on annettu. Oma henkinen ja fyysinen pääoma on alttiina päivä toisensa jälkeen.

Henkilöstö Henkilöstöä on 2. Molemmilla menee helevetin hyvin.

Laatu ja ympäristö
Klinikan (mielen)laatujärjestelmiä kehitetään jatkuvasti. Klinikan roskat lajitellaan. Kemikaaleja ei päästetä luontoon, vaan niellään nesteen kera.

Yhtiökokous
Pidetään tarvittaessa jos on jotakin sanomista.

Tilintarkastajat
No Zöpä ja Kemppainen räknäs luvut läpi tossa yhtenä lauantaipäivänä.

Osakkeet ja omistus
Hallitus (O&P) omistaa sata prossaa, mutta tee tarjous jos kiinnostaa.

Tulevaisuudennäkymät
Loistavat. Suunnitelmissa uudet liiketoiminta-alueet ja laajennettu jakeluverkosto. Tuotekehityksessä menossa ns. Relaxoivista piristäviin -konsepti.

Hallituksen voitonjakoehdotus
Kaikki mitä tulee jaetaan littiin ja laitetaan pieninä paloina jatkamaan kiertokulkuaan taskusta taskuun, suusta suuhun.

Ja ei sitte muuta ku tätä vuotta puskemaa lumikinoksissa eteenpäin vaa ja niitä ongelmii, niitä otetaan hanakasti vastaan.
pamela

  • Potilaskertomukset 3 kappaletta

no on tää nyt hei pieni pettymys. tota parisuhdeopasta venttaili ku jeesuksen uutta tulemista. kato kun kelasin et teilt sais neuvoo kuis saisin muijan silt Zöpöltä takas. et tulevaisuuteen täs koitetaan kurotella ja saada tää elämä palaa talas uomilleen, mut te hei setvitte menneitä.

no, jotta nää pykälät joka tapauksessa menis "by the book" niinku puol pisnespuolella on tapana sanoa, niin ajattelin täs kysestä et miten tota tohon ylikurssirahastoon liittyvään osakeyhtiönlain pykälään te niinku ajattelitte suhtautua.

3 a § (14.2.1997/145)

Ylikurssirahastoon on siirrettävä:

1) optio-oikeuteen ja vaihtovelkakirjaan perustuvasta merkintäoikeudesta maksettu määrä;

2) uusmerkinnässä osakkeista maksettu nimellisarvon ylittävä määrä;

3) määrä, joka 2 luvun 12 §:n 3 momentin, 3 a luvun 3 a §:n tai 4 luvun 14 §:n nojalla on tullut yhtiölle;

4) se osakepääoman alentamismäärä, jota ei käytetä vahvistetun tappion kattamiseen, siirretä yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti käytettävään rahastoon tai jaeta osakkeenomistajille; sekä

5) omien ja emoyhtiön osakkeiden myynnistä saatu myyntivoitto.

Ylikurssirahaston alentamisesta on voimassa, mitä 3 §:n 2 momentissa säädetään vararahaston alentamisesta.

Tohon Joken pykäläviidakoon voisin näillä osittain jäätyneillä aivolohkoilla lisätä vielä seuraavan huomioni:

Vuonna 1997 voimaan tulleella medisiinari-yhtiölailla ei siis muutettu lain voimaantullessa yhtiöjärjestyksessä olleita lääkkeiden ym. pillereiden hallussapito/luovutusrajoituksia. Ne voidaan pitää entisellään lain voimaantulosta huolimatta, vaikka ne eivät vastaisikaan kaikilta osin uuden lain määräyksiä. Vastaavasti uuden medisiinari-yhtiölain tullessa voimaan 1.1.1999 sallittiin yhtiöjärjestyksiin jättää vanhan medisiinari-yhtiölain (1985/22) aikaiset luovutus- ja vaihdantarajoitukset sellaisenaan.Yhtiöjärjestyksessä olevaa lääkkeiden luovuttamista tai hankkimista rajoittavaa määräystä onkin tulkittava sen laatimisajankohtana voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.Kokonaan oman ryhmänsä muodostavat vanhan medisiinari-yhtiölain aikana perustettuihin yhtiöihin otetut pykälät, joita ei myöhemmin ole muutettu uuden medisiinari-yhtiölain tai penisiliinari-yhtiölain säännöksiä vastaaviksi. Vanhassa medisiinari-yhtiölaissa (22/1895) on hallussapito-oikeudesta lain 32 º:n 1 momentissa varsin niukka säännös. Näitä lausekkeita koskevat tulkinnat ovatkin muodostuneet täysin oikeuskäytännön kautta.

vuoden 2004 tilinpäätöstä ja spammifiltteriä odotellessa...

Lisää potilaskertomus