Aluksi mainitsisin, että klinikka on ollut oman pikku huumebussinsa kanssa kesäturneella eikä kato ole oikein ehtinyt virtuaalisesti auttaa ketään. Sen sijaan olemme levittäneet ilosanomaamme ihan fyysisesti. Niinku tosi fyysisesti. Jaksamisen äärirajoilla. Mutta kysymykseen:
nimim.
maksamme reistaa kirjoitti:
Tässäpä teille kiperä kysymys: Join viikonloppuna sangen rankasti viinaa ja aamulla herätessäni huomasin olevani edelleen varsin humalassa. Olenko keksinyt tavan saada kahdet kännit yhden hinnalla? Jos kuitenkin juon vielä toisena päivänä, saanko kolmannen päivän ilmaiseksi?
Lähtökohtaisesti tuo "ongelma" kuulostaa tosi hyvältä, sangen rankasti se on vedettävä jos vetää. Klinikallakin on kesäaikaan sellainen yhteinen käytäntö että ollaan avoimesti kuoseissa tiskin molemmin puolin. Se auttaa kummasti sitä tilittämistä (esimerkiksi juuri alkoholiongelmista) ja tekee hoitotyöstä jotenkin niinkun inhimillistä. Ollaan niinkun lähellä ihmistä ja uskalletaan näyttää se. Elikkä tota, olet oivaltanut jotakin todella tärkeätä ihmiselosta, pidä kiinni siitä. Mutta muista, että mikään ei ole ilmaista tässä maailmassa; jossain vaiheessa on täydennettävä se varasto josta elämää ammentaa (jos alkot on kiinni on haettava esim. bisseä kipsalta tmv.).
Nyt kun päästiin jotenkin taas näihin elämänfilosofisiin aihelmiin, niin haluaisin kertoa yhdenkin viisauden, joka (kuten kaikki muutkin suuret ajatukset) on lähtöisin kotiseudultani Floridan Miamista. Tätini Barbara sen jotenkin niin kiistämättömästi puki sanoiksi kun istuttiin aurinkotuoleissa siniset enkelit huulilla:
Helmiä sioille. Ja sikalastakin saattaa joskus löytyä helmi.
Ja selitys niille järjen jättiläisille jotka eivät ihan kässänneet: Kaikkea kannattaa antaa kaikille koko ajan, ihan surutta, takki auki kannattaa kulkea pitkin kyliä, olla läpinäkyvä ja tarjota sitä tartuntapintaa. Vaikka se vastaanottaja voisikin sitten olla sika (siis tämähän on nyt metafora). Ja sitten: jos ei ole turhan kranttu ja tarjoaa sen avoimen kirjansa koko maailmalle, myös sinne sikalaan, niin yhtäkkiä voi eteen sattuakin jokin sika, jonka sisältä oi niin yllättäen löytyykin se helmi! (elikkä tämäkin on metaforamainen ilmaisu).
Ja vielä pari tarkennusta. Puhe on siis ihmisten välisistä suhteista tässäkin sanonnassa. Ja siis sikala ei tässä aforismissa tarkoita sitä yhtä etelä-helsinkiläistä ravintolaa.
Tästä on teidänkin rakkaat ihmiset hyvä potkaista kesä helvettiin ja antaa sen syksyn tulla! Tico tico!
löysin helmen sikalasta, muuttaisinko sen kanssa nyt rivitaloon järvenpäähän vai miten toimin?
No, ensinnäkin haluaisin tässä nyt täsmentää vähän. Mun mielestä tommonen, niin sanoakseni "yltiöpäisen rela" suhtautuminen juttuihin voi johtaa loukkaantumisiin. Siis tarkotan et nää kanssa ihmiset voi ottaa itteensä, jos painaa tuolla kaupungilla koko ajan ilman kypärää. Eihän sille tietenkään mitään voi, jos joku ressukka alkaa kiintyy jo ekasta kielarista, mut kumminkin. Et vähän vois mun mielestä jotenkin pidellä suitsista välillä, ettei mee heti ekasta kurvista jokeen. Kyl mäkin noit kommareit ja tollasii oon välil sympannu ja laittanu bointsei silleen et kaikil ois niinku jees, mut vittu kamoon! Jos ja kun kuitenkin vedätte ittenne ihan leppään, niin musitakaa kuitenki et joku voi olla snadisti niinku herkempi nahkaltaan ku te. On mullaki tää trooppinen kausi menny välil vähän niinku siksakkii, mut kato viikko jänisräikkää ja viikko chillii. Sil taval ehtii vähän kelaa, et kenen varpaille astuu ja kenen ei. No mut tico tico ja kaikki likoon. Ei mul muuta.
No katos katos, tarvitsisitko jotakin verenpaineeseen? Kylläpä niin mieltä lämmittää että ihmisillä on noita mielipiteitä! Keskustellaan! Jaetaan tätä kokemusta maailmasta!
Ennen sitä täsmentäisin vielä, että emme me Olgan kanssa suinkaan orjallisesti elä ainoastaan Barbara-tädin viisauksien mukaan. Vaikkakin ainakin minä olen sitä mieltä (pitkän klinikkakokemuksen myötä), että jos haluaa saada on pakko antaa. Ja nyt on puhe yläpäästä, ei kannata hermostua. Ojennan puheenvuoron Olgalle. Kiitos.
ticoticojakaikkilikoon, anna kun barbara-täti täsmentää pari asiaa...
minusta nyt tuntuu että konseptit on sulta menny vähän sekaisin. First of all niinkuin meil Fluoridas sanotaan, honesty above all - eli rehellisyys kunniaan! Muita velvollisuuksia ei ihmiselämässä voi olla kuin rehellisyys (nukkuukin paremmin). Vaikka mitä ilkeää sieltä pikkusuusta tulee ulos, niin epärehellisyys sattuu AINA paljon enemmän.
Second of all, musta tuntuu et kaiken tän takana on se good old teinipojan pelko KANTAA VASTUUTA omista fiiliksistä, teoista and the CONSEQUENCES thereof...
just a little thought from the ole Rocking chair.
Lisää potilaskertomus